Hyppää sisältöön

Taiteen moninaisuuden äärellä 

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Teksti ja Parikkala-kuvat: Lyyti Pitkänen 
Lyytin kuva: kotialbumi 

ITE-taiteella viitataan koulutusta vailla olevien, itseoppineiden taiteilijoiden Suomessa tehtyyn, arjen ympäristössä syntyvään taiteeseen. ITE-taide muodostuu sanoista “itse tehty elämä”. ITE-taiteilijat tekevät taidetta ilman ohjausta. Heihin kuuluu myös ihmisiä, joilla on erityistarpeita, mutta voivat silti saada teoksensa esille gallerioihin. Ite-taide on kuitenkin usein esillä muualla kuin perinteisessä taideympäristössä. 


ITE-taide liittyy tekijänsä kulttuuriseen taustaan, hänen kokemusmaailmaansa sekä elinympäristöönsä. Ite-taiteilijat ovat usein näkijöitä, erakoita ja elävät marginaalista elämää. Ite-taide on nykykansantaidetta. Outsider-taide puolestaan on termi, joka tarkoittaa kansainvälistä käsitettä taiteilijoista, jotka toimivat taidealan käytäntöjen ulkopuolella.  

Kävin katsomassa muutamia kuukausia sitten Kesytön taide -nimisen näyttelyn Kansallismuseossa. Siellä oli näytillä valtavan määrä erimaalaisia Outsider-taideteoksia. Suomalaisista taiteilijoista esillä oli esimerkiksi Tyyne Esko, joka jäätyään sairaseläkkeelle alkoi tehdä taidetta ja sai näyttelyn New Yorkiin. Voin mainita myös Jussi Tukiaisen, jonka teokset oli valmistettu jätteistä. 


Kesällä 2023 vierailin Parikkalan patsaspuistossa. Se on Veijo Rönkkösen vuosikymmenien ajan rakentama fantasiapuutarha, joka on täynnä erilaisia patsaita kauniin, kukkivan puutarhan keskellä. Suuri osa teoksista ovat Rönkkösen omakuvia joogaamassa. Rönkkönen itse toivoi, että teoksia ei pestäisi tai muuten ylläpidettäisi, vaan niiden annettaisiin vähitellen sulautua osaksi luontoa.  


Puisto teki minuun suuren vaikutuksen. Toivonkin, että minullakin olisi tila, jossa voisin puuhailla jotakin vastaavanlaista. Koen itsekin olevani ITE-taiteilija, ja tällä hetkellä 8 Neliötä -tekstiilitaideteokseni on esillä Lapinlahden lähteellä Helsingissä. Kuvassa olen minä teokseni vieressä.  

Lähteet: 
Maaseudun Sivistysliitto 
Wikipedia  
Parikkalanpatsaspuisto.net 


Uusimmat Valoa!-lehden jutut