Hauskanpitoa Kuplassa
—

Teksti: Lyyti Pitkänen
Kuvat: Maiju Niemelä, Roope Rauta
Eräänä lämpöisenä ja kauniina kesäpäivänä kaksi vuotta sitten olin aamulla tapaamassa ohjaajaani. Mietittiin yhdessä ja googlailtiin, mitä voisin sinä päivänä tehdä. Silloin silmiimme osui mainos: Itä-Helsingin kulttuuripaja Kupla; tekemistä nuorille aikuisille.
Selvisi, että pääsisin sinne suoralla bussilla, ja päätin rohkeasti lähteä kokeilemaan onneani. Eksyin matkalla, mutta lopulta päädyin paikalle ja pääsin heti kahvikupillisen jälkeen mukaan retkelle Ilon pilke -tapahtumaan. Minulla oli hauskin iltapäivä pitkään aikaan!

Tämän ensimmäisen hetken jälkeen olen päässyt osallistumaan uskomattoman moneen mukavaan tekemiseen. Olemme vierailleet museoissa, käyneet teatterissa, Suomenlinnassa ja grillaamassa Uutelassa sekä retkellä Kouvolassa (jossa pääsimme kokemaan jälleen 90-luvun: siellä oli vielä Rosson raastepöytä ja Tiimari!). Kerran teimme pihalle jopa lumilyhdyn!
Olen tehnyt käsitöitä; ristipistoista olen erityisesti innostunut. Lisäksi olen maalaillut, kirjoitellut paljon, saanut keskusteluapua haastaviin tilanteisiin sekä ihan vain hengaillut.

Syksyllä 2022 kävin vertaisohjaajakoulutuksen, ja sen myötä olen saanut ihanan mahdollisuuden ohjata omaa runoryhmääni, Sanasukellusta! Vaikka se on välillä ollut raskastakin, olen nauttinut siitä suuresti. Olen saanut tukea minäpystyvyyden tunteelleni ja kokea, että on minustakin johonkin! Olen päässyt myös esittelemään Kuplan toimintaa eri toimijoille.
Kuplaan on aina valtavan kiva ja tervetullut olo tulla: aina tervehditään iloisesti ja kysytään mitä kuuluu. Toisten kävijöiden ja ohjaajien kanssa on hyvä jutella, ja ikinä ei tarvitse istua yksin tuppisuuna, ellei sitten halua niin tehdä. Aina voi vaikka vain käpertyä sohvannurkkaan teemukin kanssa. Tai sitten voi tehdä TikTokkiin teenmaisteluvideon!
Kuplassa saat tuntea itsesi tärkeäksi.
Uusimmat Valoa!-lehden jutut
- Runoutta on kaikille – kaikki on runoutta Runoja voi hyvin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta ja juuri sillä tyylillä, mikä tuntuu omimmalta.
- Taiteen moninaisuuden äärellä ITE-taiteella viitataan koulutusta vailla olevien, itseoppineiden taiteilijoiden Suomessa tehtyyn, arjen ympäristössä syntyvään taiteeseen. ITE-taide muodostuu sanoista “itse tehty elämä”.
- Taide, tie tunteisiin Taide on pohjimmiltaan aistien kautta välittyvää informaatiota, jonka tehtävänä on viihdyttää tai kauhistuttaa, mutta myös herättää tunteita ja oivalluksia.
- Minimakramee-seinäkoriste Minimakramee-seinäkoriste (salmiakkikuvio rei`illä)
- Onko sillä niin väliä? Sairauteni takia on tullut kokeiltua paljon eri harrastuksia, kun niiden aika on tullut.
- Hiihtoa valokuvaamassa Hiihto on aina talvisin osa elämääni. Ajatus siitä, että nyt olisi erinomaisen hyvä hetki lähteä saamaan vähän hikeä pintaan, saa minut energiseksi ja positiiviseksi.
- Edulliset harrastukset – arjen demokratiaa Harrastukset tuovat mielekkyyttä arkeen ja iloa elämään. Moni harrastus kuitenkin vaatii melkoisen alkusijoituksen esimerkiksi hankittavien välineiden ja pakollisten perehdytysten tai alkeiskurssien muodossa.
- Hauskanpitoa KuplassaEräänä lämpöisenä ja kauniina kesäpäivänä kaksi vuotta sitten olin aamulla tapaamassa ohjaajaani. Mietittiin yhdessä ja googlailtiin, mitä voisin sinä päivänä tehdä. Silloin silmiimme osui mainos: Itä-Helsingin kulttuuripaja Kupla; tekemistä nuorille aikuisille.
- Väkivallan syyt ja seuraukset Heikki pohtii kirjoituksessaan väkivallan syitä ja seurauksia.
- Kokemuksiani kierrätyksestä Annukan kokemuksia kierrätyksestä
- Vesijuosten omaa itseä kohti Pari viikkoa sitten havahduin siihen, että olen nyt käynyt melkein joka sunnuntai vesijuoksemassa puolisen vuotta.
- Galleria: Luonto voittaaMaiju Niemelän kuvagalleria Luonto voittaa