Hyppää sisältöön

Tuli kulje kanssani -musiikkivideon tuotanto

Media, musiikki, Video

Video on julkaistu Kulttuuripaja Kuplan Youtube-kanavalla.

Kuplan räppiryhmä ja Mielettömän valon medianikkarit löysivät toisensa Sosped-olkkarissa kesällä 2024. Kupla-T oli juuri saanut valmiiksi kappaleen Tuli kulje kanssani, ja tämä kirvoitti porukan suunnittelemaan yhtä huikeaa musiikkivideota kuin itse biisikin on.

Kappaleen esiintyjillä oli kullakin oma tunnistettava tyylinsä, ja tyylien kirjon haluttiin näkyvän myös musiikkivideolla. Jokainen räppäri sai itse esittää toiveita tuotantoporukalle, minkälaista kuvaa, mitä efektejä ja muuta visuaalisuutta haluavat omaan osuuteensa.

Kuvauspaikat sijoittuivat Itäkeskuksen lähiympäristöön sekä Sosped-olkkariin. Kuvauksia sumplattiin osallistujien aikataulujen mukaan ja paikoin kohtauksien tekemiseen oli aikaa vain minuutteja. Kameroissa työskentelivät Jarko, Pinsku ja Timo. He olivat valmiita ottamaan haasteita vastaan ja nappasivat kuvauskaluston mukaansa lyhyelläkin varoitusajalla. Uskomatonta venymistä tuotantojengiltä!

Editissä iski todellisuus vasten. Matskua oli kuvattu satoja ottoja, ehkä kenelläkään ei ollut selkeää kokonaiskuvaa, miltä video näyttää. Tätä palapeliä lähti Pinsku ratkomaan. Hän koosti kullekin artistille oman kohtauksensa ja haki niihin visuaalista tyyliä. Kun Pinskun harjoittelu päättyi, siirtyi editointityö seuraavalle. Työntekijä Saija otti editointiprojektin vastaan Pinskulta. Tässä vaiheessa videolla oli jo valmis muoto, rytmi sekä iso osa efekteistä ja visuista paikallaan. Pinsku oli rakentanut projektin kokonaisuutta kolmen softan kombona ja Saijan oli tunnustettava, että hänellä menisi aivan kohtuuttomasti aikaa ottaa videon ammattimainen editointi haltuunsa. Onneksi talossa oli toinen harkkari Myrsky, joka pystyi nappaamaan editin viimeisteltäväksi ja tuotanto jatkui sujuvasti.

Lopputulos on laskemattomien työtuntien ja lukuisten ihmisten osaamisen summa. Video on vaatinut valtavasti ryhmätyötä, keskustelua ja näkökulmien vaihtoa sekä teknistä ja ilmaisullista osaamista. Haluan kiittää koko työryhmää valtavan upeasta lopputuloksesta!

❤️ sydän
Saija

Mahtava tekijäjoukko:
säv & sanat – Kupla T
äänitys – Shaka, Matias
kuvaus – Timo, Pinsku, Jarko
ohjaus – Maiju, Roope, Jarko
leikkaus – Pinsku, Myrsky, Jarko
efektit – Pinsku, Myrsky
piirrosanimaatio – Myrsky
3D-animaatio – robsan
tuotanto – Mieletöntä valoa
vastaava tuottaja – Saija
artistit – crow., ethan, Shaka, robsan, Mikael Joutsen, MC Cornelius, Mali C

Kupla-T:n haastattelu

Pinsku haastatteli Kupla-T:n possea Pajafestin keikan jälkeen. Kulttuuripaja Kuplan porukalla polkaistiin käyntiin Kupla-T, jonka ensimmäinen biisi on Tuli kulje kanssani. Esiintyjät kertovat, miten ensikeikka meni ja millä fiiliksillä kuljetaan kohti tulevaa. Videon toteutti Myrsky Koskimies.

Katso Kupla-T:n haastattelu Youtubessa

Haastattelija Pinsku
Kuvaaja, leikkaaja Myrsky Koskimies

Videot – tätäkin on Mieletöntä valoa!