Portinvartijuus transyhteisössä

6.3.2020 — Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Teksti: Henrik Lindholm
Kuvituskuvat: Saija Leino
Toimittajakuva: Sonja From

Portinvartijuus (eng. gate keeping tai gatekeeper, portinvartija) tarkoittaa transyhteisössä lääkäreitä, viranomaisia ja muita instansseja, jotka vaikeuttavat tai estävät joidenkin transihmisten diagnosoimisen ja hoitoon pääsyn.*  He voivat estää myös juridisen transition, eli esimerkiksi nimen tai henkilöturvatunnuksen muuttamisen.

Koska Suomessa lääketieteellinen ja juridinen transitio on (ainakin vielä, hallitus on käsittääkseni luvannut korjata asiaa) sidoksissa toisiinsa, lääkäreillä on paljon valtaa. Esimerkiksi transmies ei voi muuttaa nimeään miehen nimeksi, ellei hänellä ole ensin diagnoosia transsukupuolisuudesta. Ja koska transsukupuolisuutta tutkitaan vaan kahdessa paikassa Suomessa, Helsingissä ja Tampereella, valta keskittyy hyvin pienelle joukkolle lääkäreitä ja hoitajia. Tämä on ongelma siksi, että koska ammattilaisia on niin vähän ja potilaita niin paljon, ovat jonot tutkimuksiin hyvin pitkät. Ongelmallista on myös se, että kun pieni piiri pyörii, asioihin on vaikea saada muutosta. Jos ammattilaisia olisi enemmän ja eri paikkakunnilla, ehkä uusiakin ideoita tulisi. 

”Oikea tarina” 

Portinvartijat ovat erityisen iso ongelma niille hoitoihin hakeutuville transsukupuolisille (kun puhun transsukupuolisista, tarkoitan kaikkia sukupuoltaan moninaisia, myös esimerkiksi muunsukupuolisia), jotka eivät tavalla tai toisella sovi ns. muottiin. Facebookin ryhmissä ja muissa keskusteluissa on puhuttu ”oikeasta tarinasta”.

Oikea tarina on se, joka varmistaa, että  tutkimusvaihe menee nopeasti ja ilman ongelmia. Oikea tarina on se, että sopii binääriseen sukupuoleen (eli identifioituu selkeästi transmieheksi tai naiseksi ja tuo tätä myös julki puheessaan, vaateissaan, eleissään jne.) ja että on pikkulapsesta asti identifioitunut ”vastakkaiseen sukupuoleen”. Lisäksi ei mielellään saisi olla muita ongelmia, kuten vaikka mielenterveysongelmia tai olla neurokirjolla. Tämä tarkoittaa, että aika iso osa hoitoihin hakeutuvista luultavasti törmäävät jonkunlaisiin ongelmiin tutkimusvaiheessa.

Jos hoitoihin hakeutuva ei identifioidu selkeästi mieheksi tai naiseksi, vaan muunsukupuoliseksi tai joksikin muuksi sukupuoleksi, hoitohenkilökunta ei ehkä ihan ymmärrä, mitä hän hakee hoidoilta. En tiedä tarkkaan mikä tilanne on nyt, mutta puolitoista vuotta sitten Helsingissä oli iso vääntö siitä, tutkiiko HUS:n Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka ollenkaan ihmisiä, jotka identifioituvat muunsukupuolisiksi. Kun keskustelu oli kovimmillaan, kirjoitti poliklinikan lääkäri Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että muunsukupuolisia eivät auttaisi tarvittavat korjaushoidot, vaan psykoterapia. 

Jäähyllä 

Itselläni oli ongelmia tutkimusvaiheessa, koska en identifioitunut täysin binääriseen sukupuolijärjestelmään. Tutkimusten alussa identifioiduin lähinnä muunsukupuoliseksi, koska miehen rooli oli niin pelottava. Nyt identifioidun transmieheksi, mutta olen erilainen kuin suurin osa transmiehistä: äärimmäisen herkkä ja taiteellinen enkä pelkää näyttää tunteitani. Lisäksi aspergerin oireyhtymä ja erinäiset mielenterveysongelmat saivat ammattilaisia epäilemään prosessiani.

Lääkäri Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla sanoi suoraan, että he lähettävät kaikki autismin kirjon potilaat Autismisäätiön seksuaaliterapeutin luokse, koska oma henkilökunta ei tiedä autismista tarpeeksi. Kun miettii sitä, että autismin kirjolla olevista paljon isompi prosentti on sukupuoleltaan moninaisia kuin valtaväestöstä, on klinikan linja vähintäänkin ongelmallinen. Oletetaan, että autismin kirjolaiset ovat sosiaalisesti niin sokeita, että he eivät ymmärrä sukupuolta. Mutta onko sillä, ettei välttämättä välitä sosiaalisista säännöistä ja sen takia ehkä uskaltaa tehdä ratkaisuja, joita ympäristö ei ehkä hyväksy, mitään tekemistä ymmärryksen kanssa? Ja onko autismin kirjolaisen transprosessi niin erilainen kuin neurotyypillisen, että hänet pitää lähettää erikoisammattilaiselle? Vaikka se tarkoittaisi sitä, että itse prosessi menisi jäähylle ainakin puoleksi vuodeksi?

Tutkimusprosessi klinikalla nimittäin keskeytetään siksi aikaa, kun asiakas käy seksuaaliterapeutin luona. Minun tilanteessani käynnit tutulla seksuaaliterapeutilla olivat todella hyvä asia, koska ne selkeyttivät sitä mitä toivoin prosessista. Mutta on väärin rangaista kaikkia tietyn diagnoosin omaavia puolen vuoden jäähyllä, koska iso osa prosessiin menevistä autismin kirjolaisista ovat luultavasti jo niin varmoja asiastaan, etteivät he tarvitse autismin erikoisammattilaista.  

 Kehän vankina 

Myös mielenterveysongelmani ja itsetuhoisuuteni olivat klinikalla jatkuvia huolenaiheita. Ymmärrän, että prosessi on raskas ja ihmisen pitää olla henkisesti mahdollisimman hyvässä kunnossa kestääkseen sen. Mutta samalla kehodysforia itsessään voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja jopa itsetuhoisuutta, joten on oletettavaa, että iso osa prosessiin hakevista kärsii jonkunlaisista mielenterveysongelmista.

Ja miten keho- ja sukupuolidysforia yleensäkin paranevat? Sillä, että saa tarvittavat hoidot (hormonit, leikkaukset jne.) ja pystyy aloittaa elämän oikeaksi kokemassaan sukupuolessa mahdollisimman helposti. Ja mitä tähän tarvitaan? Kuten sanoin, hoitoja voi saada julkisella puolella ja nimen ja henkilötunnuksen voi korjata vain oikealla diagnoosilla. Eli: jos pantataan diagnoosin antamista tai pitkitetään tutkimusprosessia, oikeasti pahennetaan henkilön mielenterveysongelmia.

Pahinta mitä voi tehdä, on antaa jäähyä (”Tule takaisin vuoden kuluttua. Katsotaan, oletko silloin paremmassa kunnossa.”). Käytännössähän jäähy tarkoittaa, että evätään henkilöltä mahdollisuus voida henkisesti paremmin, koska iso osa ongelmista liittyy dysforiaan, joka paranee transitiolla. Tämä on siis kehä, josta ei pääse irti ennen kuin pääsee eteenpäin prosessissa.  

Kelpaanko minä? 

Pelottavinta portinvartijuudessa ei ole se, että se vaikeuttaa hoitoihin pääsyä ja juridista transitiota. Pelottavinta on se, että portinvartijuus-retoriikka siirtyy transyhteisöihin ja -henkilöihin. Yhteisöissä tämä vaikuttaa siten, että syrjitään henkilöitä, jotka eivät koe olevansa binäärissä sukupuolijärjestelmässä tai joiden ei koeta olevan ”tarpeeksi mies” tai ”tarpeeksi nainen”. Tämä voi olla vaikka meikkaava homotransmies tai transnainen, joka metsästää ja kalastaa ja käyttää aina housuja. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (entinen Transtukipiste) ryhmissä olen onneksi törmännyt hyvin vähän tällaiseen retoriikkaan.

Miesten ryhmän jätkiltä olen oppinut, että voin olla mies mutta myös herkkä ja esimerkiksi itkeä avoimesti. Facebook-ryhmissä edellä mainittua puhetapaa esiintyy jonkun verran, mutta yleensä joku valveutunut henkilö tuo esiin, että se on gatekeeping-retoriikkaa, mikä on suurimmassa osassa ryhmistä kiellettyä. Olen esimerkiksi törmännyt ei-niin-hauskoihin vitseihin muunsukupuolisista (eng. non binary, lyhennetään enby tai nb), mutta moderaattorit ovat onneksi hyvin nopeasti lukinneet ketjun. Ja joskus erityisesti englanninkielissä transmiesten ryhmissä viljellään vähän liikaa dude/bro-retoriikkaa, erityisesti jos ottaa huomioon, että ryhmissä on myös henkilöitä, jotka identifioituvat maskuliininisiksi, mutta eivät ehkä välttämättä miehiksi.  Mutta ymmärrän, että tämä on osa yhteisön luomista ja toisen miehisyyden vahvistamista, joten voin elää asian kanssa.  

Kaikista pahinta on, kun portinvartijuus menee sisään omaan identiteettiin ja/tai toimintaan. Tällä tarkoitan sitä, että transmies esimerkiksi ei uskalla näyttää herkkää puoltaan, koska silloin ei olisi ”oikea mies”. Facebook-ryhmät ovat täynnä kysymystä ”am I valid?”. En pysty suomentamaan sitä, mutta se tarkoittaa jotenkuten ”olenko oikea transhenkilö?” Usein kysymykseen liittyy sana ”jos”. Kysymys voi vaikka olla ”am I valid if I  wear make-up?” 

Onneksi kysymykseen on melkein aina vain yksi vastaus, jota henkilö toisensa jälkeen toistaa: ”You are valid”. Jos päänsisäinen portinvartija sanoo, ettet ole oikea transhenkilö jos teet sitä tai tätä, muut ryhmässä muistuttavat että olet oikea transhenkilö  että kaikki transhenkilöt ovat oikeanlaisia. On monta tapaa olla transhenkilö. Ja jos päänsisäinen portinvartija alkaa tulla esiin voi aina muistuttaa, että tämä on portinvartijuus-retoriikkaa ja ulkoa opittua. Ja jos päänsisäinen portinvartija kieltäytyy poistumasta, voi aina pyytää muilta ryhmäläisiltä tukea ja taas tulla muistutetuksi siitä, että kaikki transhenkilöt ovat oikeanlaisia.  

Minä kelpaan 

Mitä portinvartijuus-ongelmalle tulisi sitten tehdä? Ensimmäinen askel olisi mielestäni erottaa juridinen ja medikaalinen transitio toisistaan. Tämä on monessa maassa jo tehty. Erottaminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että nimen ja henkilötunnuksen muutos olisi vain ilmoitusasia maistraatille, eikä enää vaatisi diagnoosia. Tähän liittyy tietenkin myös se, että sterilisaatiopakko, joka on selkeä ihmisoikeusrikos, poistettaisiin.

Lisäksi klinikoita, jotka tutkivat sukupuolen moninaisuutta, pitäisi lisätä, tai ainakin lisätä henkilökuntaa Helsingin ja Tampereen klinikoilla. Tällöin jonot tutkimuksiin lyhenisivät ja henkilökunta saisi ehkä uusia ideoita. Henkilökuntaa tulisi kouluttaa neurokirjoon ja mielenterveysongelmiin liittyen. Ei-binääriset asiakkaat pitäisi tutkia samalla tavalla kuin muutkin asiakkaat. Mutta ennen kaikkea hoitohenkilökunnan tulisi olla transhenkilön apuna prosessissa eikä prosessin pitkittäjänä tai portinvartijana. Se, että tutkimusprosessi sujuisi niin helposti kuin mahdollista on kaikkien etu. Asiakas saa tarvittavan avun ilman viivästystä ja hoitohenkilökunta saa tilaa uudelle asiakkaille, kun toisen tutkimukset loppuvat.

Vaikka kirjoitan nyt portinvartijuudesta transnäkökulmasta, tulee portinvartija vastaan kaikkialla, kuten esimerkiksi hakiessa psykoterapiaa tai tukea Kelalta. Tämä on paljon laajempi kuin vain transyhteisön sisäinen asia. Lopuksi on pakko sanoa (vaikka muut kuin transyhteisössä sisällä olevat eivät ehkä voi ymmärtää tätä): You are valid. We are all valid.  

Lähestyn tätä aihetta kahdesta näkökulmasta. Kuuntele: 
”Kokemusradio: Henrikin transprosessi”
https://mieletontavaloa.fi/kokemusradio-henrikin-transprosessi/

Henrik on haastatellut keväällä 2019 Kyläradiossa Samia teemalla transmaskuliinisuus. Podcastin voit kuunnella Soundcloudista:
https://soundcloud.com/mieletontavaloa/sami-transsukupuolisuus

Teksti: Henrik Lindholm