—
Teksti: Heikki Krook
Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että tämmöisen skitsofreenikonkin elämän laatu voi kohentua, kun uskaltaa ryhtyä tekemään haastavilta tuntuvia asioita. Esiintymispelkokin on asia, jonka voi selättää, jos vain on riittävästi tukea ja kannustusta. Onnistumisen vaikutuksesta kaatuvat ne monet esteet, jotka aiemmin rajoittivat elämää.
Aikani Sosped-säätiössä on jatkunut jo noin kymmenen vuoden ajan. Tähän rupeamaan on mahtunut monenlaisia tehtäviä, joiden kautta olen kasvanut ihmisenä ja oppinut uusia taitoja. Tehtävistä ehkä vaikuttavin on ollut mediatoimintaan osallistuminen. Erityisesti julkinen esiintyminen mediatoiminnan parissa on ollut haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Se on auttanut voittamaan itseni ja erityisesti julkiseen esiintymiseen liittyvän arkuuteni.
Silloin kun aloitin työskentelyn Sosped-säätiössä, olin ollut pari vuotta vertaisohjaajan tehtävissä kulttuuripaja Elviksessä. Niemikotisäätiö oli kuntouttanut minua asumispalveluiden ja työtoiminnan kautta ja olin myös suorittanut toisen asteen koulutuksen Keskuspuiston ammattiopistossa. Kuntoutumiseni psykoosisairaudesta oli jo hyvällä alulla ja tunsin itseni vakaaksi, mutta olin epävarma omasta pärjäämisestäni työelämässä. Työhistoriani on lyhyt, koska sairastuin psyykkisesti jo kuusitoistavuotiaana. Kokemusta minulla on vain yhdestä kesätyöpaikasta, jossa tehtiin valomainoksia. Lisäksi olen ollut vähän aikaa varastomiehenä.
Epävarmuudestani huolimatta tahdoin yrittää, kun sain tilaisuuden kokeilla siipiäni Sosped-säätiössä. Mietin, miten sopisin joukkoon, mutta minua ei kohdeltu eriarvoisesti sairauteni takia, vaan sain alusta alkaen hyväksyvää kohtelua. Alusta asti olen käynyt Sosped-säätiössä maanantaisin toimistoapulaisena, hetken aikaa olin myös kouluttamattomana kokemusasiantuntijana kulttuuripajahankkeessa. Oman kehitykseni kannalta Mieletöntä valoa -toiminta on kuitenkin ollut merkittävin Sospedin toiminnoista.
Kun Mieletöntä valoa -hanke vuonna 2014 käynnistettiin, olin mukana aluksi koehenkilönä. Sain koulutusta median tekemiseen ja sen jälkeen osaamistani arvioitiin vertaistuottajakoulutuksen suunnittelemiseksi. Sain osallistua median tekemiseen samanarvoisena toisten vertaistuottajien kanssa. Vähitellen sosiaaliset taitoni alkoivat vahvistua työtehtävien, mutta myös osallisuuden vaikutuksesta. Ryhmän antama vertaistuki onkin tärkeä osa vertaistuottajana kehittymisessä.
Osallisuus, toivo ja haaveikkuus, vahvistuminen, myönteinen minäkuva sekä elämän merkityksellisyys näkyvät Sosped-säätiön toiminnassa. Mieletöntä valoa -toiminnassa ne tulevat esiin yhteisen tekemisen kautta. Tehtävissä onnistuminen ja positiivinen palaute vahvistavat osaamista ja myös omanarvontuntoa. Oman itsen näkeminen positiivisessa valossa ruokkii tervettä haaveikkuutta ja saa aikaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Positiivisen mielialan vahvistuessa elämä alkaa tuntua palkitsevalta ja elämisen arvoiselta.
Sosped-säätiön Mieletöntä valoa -mediatoiminnassa tärkeää on yhteisöllisyys ja syrjimättömyys. Median tekeminen turvallisessa ympäristössä toisten kanssa yhdessä herättää luottamusta ja itsearvostusta. Onnistuminen mediatoiminnassa on vahvistanut myönteistä käsitystä itsestäni ja valanut uskoa omaan osaamiseeni.
Elämän merkityksellisyyttä on lisännyt uusien taitojen oppiminen. Vielä tärkeämpää on kuitenkin mediatoiminnan mukanaan tuoma terveydentilan ja toimintakyvyn vahvistuminen. Sen myötä usko omaan osaamiseeni on alkanut vaikuttaa muillakin elämän osa-alueilla. Olen muun muassa opiskellut kokemusasiantuntijaksi ja omaksunut lisää sosiaalisia taitoja itseluottamuksen vahvistuessa. Osaltaan toipumistani on vahvistanut Niemikotisäätiön antama kuntoutus, mutta mediatoiminta on ollut se haaste, jossa olen saanut voittaa itseni ja tehdä asioita, joihin en olisi muuten ollut kykenevä.
Toipumisorientaatio on toimintamalli, johon sisältyy osallisuus, toivo ja haaveikkuus, vahvistuminen, myönteinen minäkuva ja elämän merkityksellisyys. Toipumisorientaatio on tarkoitettu kaikille mielenterveyden haasteita kohtaaville ihmisille diagnoosista riippumatta. Se on kehitetty tueksi hyvän elämänlaadun löytämiseen ja ylläpitämiseen.
Käytännössä toipumisorientaatio on syrjimätöntä ja ihmisarvoa kunnioittavaa kohtelua, jonka vaikutuksesta psyykkisiä haasteita elämässään kohtaavat kuntoutujat saavat kokea turvallista yhteisöllisyyttä. Yhteisöön kuuluminen tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä ja herättää toivoa paremmasta huomisesta. Toivon kokeminen on tärkeää, koska se ruokkii haaveikkuutta ja auttaa siten näkemään oman elämän merkityksellisempänä. Hyvinvoinnin lisääntyessä kuntoutuja alkaa kokea olevansa tärkeä ja tuntee kelpaavansa osaksi yhteisöä. Se vahvistaa myönteistä minäkuvaa. Itsevarmuus lisääntyy, kun toipuminen etenee. Sisäinen turvallisuuden tunne on yhä enemmän läsnä arjessa. Kuntoutuja löytää voimavaroja myös niistä kokemuksista, jotka aiemmin olivat ehkä liiankin haastavia.
Kiusatut ja muutenkin liikaa negatiivisia asioita elämässään kokeneet ihmiset saattavat olla arkoja olemaan vuorovaikutuksessa, koska elämänkokemus on opettanut varomaan sosiaalisia kontakteja. Toisinaan jopa omat tunteet voivat olla pelottavia, kun niiden näyttämiseen ei ole ollut mahdollisuuksia, eikä turvaa ja hyväksyntää ole omassa yhteisössä annettu riittävästi. Lopulta on tultu jopa siihen pisteeseen, että omat tunteet on tukahdutettu ja kielletty. Apu saattaa silloin löytyä toipumisorientaatiosta.
Loukatut tunteet voivat jättää syviä arpia ihmismieleen. Oikealla kohtelulla nuo arvet kuitenkin paranevat. Tärkeintä on löytää joku, johon voi luottaa. Toipumisorientaatiota voi käytännössä tehdä kuka tahansa toisten ihmisten tukemisesta kiinnostunut henkilö. Toipumisorientaatiolla on merkitystä myös tunnetaitojen kehittymisessä. Tunnetaitoihin kuuluu olla tasapainossa omien tunteiden kanssa. Se on oman itsen turvallista kohtaamista ja kykyä empatiaan. Empaattinen kohtelu vahvistaa myönteistä minäkuvaa, koska se herättää positiivista mielialaa. Silloin ihminen palautuu takaisin turvalliseen olotilaan. Turvallisella mielellä on helpompi kohdata omat tunteet ja käydä läpi menneisyyden haastavia tilanteita. Päämääränä on oppia tunnistamaan ja hyväksymään omat tunteet, jotta hyvä elämänlaatu mahdollistuisi ja elämä tuntuisi merkitykselliseltä.
