Hyppää sisältöön

Refugee film festival

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Kino Andorrassa ja Dubrovnik Lounge&Lobbyssa järjestettiin lokakuun puolessa välissä pakolaisteemaiset elokuvafestivaalit. Festivaalin järjestävä taho on Turvapaikanhakijoiden tuki ry eli Tutu. Dokumentaristi Anna Korhonen toimii festivaalin johtajana.

Festivaalit järjestettiin siksi, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tekemiä töitä saataisiin esille, kotimaisten ohjaajien lisäksi. Tarkoituksena oli siis tuoda ääntä esille heiltä, jotka ovat paenneet kotimaastaan sotaa tai vainoa. Elokuvia oli 32 kolmen päivän aikana. Kaksi kolmasosaa elokuvista oli pakolaisohjaajien tekemiä. Katsomossa istuneilta turvapaikanhakijoilta tuli positiivista palautetta siitä, että heidän tarinoitaan ja kokemuksiaan tuotiin esiin.

Festivaalit käsittivät festivaaliklubin, keskusteluja ja tietenkin elokuvia. Paikalla oli joka päivä noin 200 ihmistä. Torstaina, festivaalin viimeisenä päivänä tehtiin kävijäennätys, kun elokuvia näki 255 silmäparia. Järjestäjät olivat totta kai tyytyväisiä, kun ihmisiä oli ja kaikilla oli kivaa. Kaiken kaikkiaan festivaaleilla kävi 670 ihmistä, suurin osa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tai TUTU ry:n aktiiveja, Tutuksi-hankkeen osallistujia ja kulttuuri- ja elokuvaväkeä.

KUUNTELE PODCAST
Okko