—
Ihmisen päihteiden käyttöön on aina jokin perimmäinen syy. Jokin asia, joka ajaa pakoilemaan todellista tilannetta. Itse olen käyttänyt alkoholia arviolta noin 80 prosenttia viikonlopuista, siitä lähtien kun olen täyttänyt 18 vuotta. Tätä ennenkin jo melko usein, mutta 18 vuotta täytettyäni, alkoholin saamisesta tuli luonnollisesti mutkattomampaa, joten sen käyttökin lisääntyi. Tällä hetkellä olen 30-vuotias.
Opiskelin lukiossa ja suoritinkin sen määräajassa, kolmessa vuodessa. Kaksi ensimmäistä vuotta opintoni sujuivat mielestäni kohtuullisesti, toisinaan jopa hyvin. Kolmas vuosi eli abi-vuosikin menetteli, mutta kiinnostus opiskeluun ja läksyjen tekemiseen lopahti aivan tyystin. Tälle kiinnostuksen lopahtamiselle on varmasti suurena tekijänä juurikin tuo kahdeksantoista ikävuoden täyttyminen. Alkoholin saannista tuli helpompaa ja baaritkin alkoivat luonnollisesti vetää puoleensa.Olivat toki vetäneet jo aiemminkin, mutta pääsyä ei valitettavasti vielä ollut.Nuoren täysi-ikäistyneen sosiaalisen nuoren miehen elämä todellakin muuttui helpommaksi, kun sai ryypätä lainkin puitteissa luvallisesti.
Alkoholinkäyttö luonnollisesti vaikuttaa jaksamiseen. Perjantaisen ryyppyillan vuoksi sunnuntaikin saattaa vielä olla hieman vajaa tehoinen. Sunnuntai on kuitenkin lukiolaiselle jo päivä, jolloin tulisi tehdä maanantaiksi annetut kotitehtävät. Vajaa tehoisena läksyjen tekeminen oli työn ja tuskan takana ja usein jäikin sikseen. Ja jos ei tee kotitehtäviä, oppiminenkin jää vajavaiseksi. Tämä on yksi painava syy sille, miksi arvosanani laskivat lukion viimeisenä vuonna.Abi-vuonna, jonka tulisi olla lukiolaiselle se viimeinen rutistus ja loppukiri.
Vaikka arvosanani heikkenivät, elin kuitenkin melko mielekästä elämää. Olen aina ollut sosiaalinen ihminen ja tutustunut luonnollisesti ihmisiin. Oli mukavaa humputella viikonloput menemään, kun vietti aikaa mukavien ihmisten kanssa ja sai myös uusia tuttavuuksia. Alkoholi kuului olennaisena osana viikonloppujen viettoon ja hauskanpitoon. Hauskanpitoon, sitähän se nimenomaan on ollut kaikki nämä vuodet. Minulla on kännissä aina hauskaa ja jos minulla ei ole kännissä hauskaa, silloin olen masentunut.
Olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta vuodesta 2010 lähtien. Olen toki käyttänyt päihteitä myös masentuneena ollessani, mutta kaikkein syvimpinä masennusaikoinani en ole edes halunnut käyttää päihteitä. Olen niin sanotusti selvistellyt. Olen kokenut sen järkevämpänä ratkaisuna kuin, että istuisin jossakin baarin nurkassa tai kaverin kämpässä hiljaa kaljaa imien ja synkkiä ajatellen. Sellainen nimittäin olen masentuneena. Vetäydyn syrjään enkä pääse mitenkään eroon ahdistavista ajatuksistani.
Olen joskus kuullut sanonnan”Ota tippa iloon, älä suruun” ja tätä sääntöä olen pyrkinyt toteuttamaan. Olen toteuttanut alkoholinkäyttöä aina ilon kautta. Toki olen käyttänyt alkoholia myös silloin, kun mieleni on ollut synkkänä, mutta pyrkimykseni on aina ollut, että minulla olisi kivaa kännissä. Toki tässäkin saattaa ilmetä jonkin laisiamerkkejä todellisen tilanteen pakoilusta, mutta kun hauskanpito ja kavereiden kanssa ryyppääminen ovat niin pitkään olleet iso osa minua ja yksinkertaisesti todella hauskaa, niin miksi siitä tulisi luopua, jos masentuneisuudesta huolimatta kykenee pitämään edes hieman hauskaa illan aikana.
Olen jo vuosia tavannut muutamia psykiatrisia sairaanhoitajia ja päihdetyöntekijöitä. Aluksi hoitokontaktini olivat psykiatrisia sairaanhoitajia, mutta sittemmin minut passitettiin hoitajille, jotka olivat samalla myös päihdetyöntekijöitä. Jakyllä, minulla on ollut päihdeongelmia, sitä en voi kiistää. Pahin ongelma minulla oli kannabiksen käytön suhteen. Olen pössytellyt ganjaa joskus päivittäin. Toinen pääasiallinen päihteeni on ollut alkoholi, josta olen jo aika paljon kertonutkin. Näiden lisäksi on tullut kokeiltua myös joitakin muita laittomaksi luokiteltuja päihteitä, jotka nyt kuitenkin jätän mainitsematta, koska niiden käyttö on jäänyt suunnilleen kokeilun asteelle.
Minua on suuresti turhauttanut passittamiseni päihdetyöntekijöille, sillä en ole pitänyt itseäni niin suurena ongelmakäyttäjänä. Tänä päivänä kuitenkin ymmärrän, että lukuisat tapaamiset päihdetyöntekijöiden kanssa saivat minut lopettamaan kannabiksen käytön ja tajuamaan, että kannabis ei ole minua varten. Minusta tuntuu, että olen erään lainen päihdetyöntekijän unelma-asiakas, sillä olen aina kertonut päihteiden käytöstäni todella avoimesti ja jopa liioitellun rehellisesti. Se on ollut raskasta, mutta en olisi näin hyvässä pisteessä tällä hetkellä elämässäni, ellen olisi ollut rehellinen itselleni ja muille. Minussa on tapahtunut muutos ja olen onnellinen.
