Hyppää sisältöön

Pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineiden TOP5 

Media, Valoa! -lehti

Teksti ja valokuvat: Joakim Ståhlstedt 
Kuvitus: Laura Heiskanen 
Lautta valokuva: Saija Salonen

Pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineiden TOP5 

Kohta kahden vuoden ajan olen kulkenut kodistani Kirkkonummelta lukuisia kertoja HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen julkisilla kulkuvälineillä Mielettömän valon toimintoihin. Teen nyt selkoa siitä, mikä noista jutun valokuvissakin näkyvistä viidestä joukkoliikenteen kulkuvälineestä on minusta numero ykkönen ja lopulta eräs on sitten jumbosijalla eli viides. Listaus on saanut inspiraationsa tästä koronapandemian aikana otetusta valokuvasta.  

Muutenkin tykkään tutkia monenlaisia juokkoliikenteen kulkuvälineitä ja niiden kulkemisten historiaa toimialueillaan. Tämä on ollut harrastukseni jo pitkän aikaa. Jonain Mielettömän valon toimintapäivänä on tullut käytettyä peräti neljää viidestä jutun kulkuvälineistä: junaa, bussia, metroa ja ratikkaa. 

Aloitan listaamisen jumbosijalle viisi laittamastani kulkuvälineestä, joka on minusta kaikkein epämieluisin. Ykkösen kerron viimeiseksi. 

Metro Espoonlahden asemalla

Sijalla 5: Metro 

Varsinkin vuosien 2022-2023 välillä kuljin tuolla oranssinvärisellä maanalaisella kulkijalla Matinkylä-Hakaniemi-väliä eli toisin sanoen Espoosta Helsinkiin. Tietyllä tavalla Matinkylän metroasema on kotiasemani, kun niin näppärästi bussilla sen lähelle pääsee Kirkkonummelta.  

Vaikka siis metro on monin tavoin näppärä ja nopea kulkuväline, on kaikkein isoin miinus muihin HSL:n kulkuvälineisiin verrattuna se, että etenkin juuri tuolla välillä Matinkylä-Hakaniemi ei näe käytännössä mitään ulkomaisemia. Tuollasta oli kulkemiseni Valon toimitukseen vielä vuonna 2023, kun se sijaitsi Hämeentiellä Hakaniemessä.

Mieletöntä valoa muutti alkuvuodesta 2024 toimipaikkansa Helsingin Itäkeskukseen. Ainoa väli, missä voi nähdä maisemia matkalla Valon toimitukseen Matinkylästä, on Kalasatama-Itäkeskus. Koska pidän maisemien katselusta, tiputtaa edellä mainitsemani seikka metron sijalle viisi. 

Suomenlinnan lautalla tehdään haastatattelua
Näette kuvatodisteen lauttamatkan tapahtumista

Sijalla 4: Lauttaliikenne 

Kahdesti olen merivesillä kulkenut HSL:n vaaleansinisillä lautoilla. Ensimmäisen kerran vuoden 2022 kesällä Suomenlinnan saarelle Helsingin Kauppatorilta matkaan lähtien ja sitten päinvastoin. Toisen kerran tein lauttamatkan kesällä 2023 Helsingin Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Kruununhaan Meritullintorin välillä. 

Koska ihan aina merimaisema umpitunnelin voittaa näkymänä, niin siksi nostan lauttaliikenteen metroa korkeammalle. Tosin sen verran harvoin olen merillä lautoilla kulkenut, että siksi vain neloseksi lautalla kulkemisen asetan. Ehkäpä jonain päivänä pääsen vielä vaikkapa Suomenlinnaan käymään ja sieltä poistumaan, mutta saapa nähdä, saapa nähdä. Näette Suomenlinnan retkeltä valokuvatodistetta tässä jutun ohessa.  

Pikaratikan keula

Sijalla 3 – Raitiovaunut 

Aika monta kertaa olen Mielettömän valon toimintoihin kulkenut tuolla näppärällä vihreällä HSL:n kulkuvälineellä. Etenkin silloin, kun Hämeentien varrella Mieletöntä valoa -toimintaa hoidettiin. Lisäksi vuoden 2024 alkupuolella olen myös melko uudella pikaratikalla kulkenut Itäkeskuksesta Espoon puolelle. 

Vaikka ratikka on kulkuvälineenä helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen, ja vaikka raitiovaunun kyydissä voi ulkomaisemia oikein kivasti nähdä, niin vain kahdella paikkakunnalla voin sillä kotini lähellä kuljeskella. Raitiovaunulle siksi pronssia.


Elielin aukion ali Rautatientorin juna-asema kuvattuna pimeällä ja talvella

Sijalla 2 – Junat 

Varsinkin paluumatkoja kotiini olen kulkenut pääasiassa U-linjan junalla. Kirkkonummi on kuulunut HSL-alueeseen jo yli kymmenen vuoden ajan. Monesti niin Helsingin päärautatieasemalta kuin myös Pasilan juna-asemalta olen kotiini noilla violetilla tunnusvärillä varustetuilla junilla matkannut.

lippuautomaatti

Todella kivasti voi monenlaisia maisemia nähdä junan kyydissä maalaismaisemasta betoniviidakkoon asti. Mutta junilla/rautateillä voi kulkea melko rajoitetulla alueella loppujen lopuksi, joten siksi hopealle jää juna kulkuvälineenä.

Kun katsotte tuota valokuvaani HSL:n lippuautomaatista, osaatte varmaan jo veikata, että mikä kulkuväline saa ykkössijan/kultamitalin.  


Piirrety kissahahmo HSL:n lipun kanssa jossakin liikennevälineessä

Sijalla 1 – Bussi/linja-auto 

Tummansinisestä väristä tunnistettava bussi on ollut minulla käytössä hyvin useaan kertaan niin meno- kuin myös paluumatkoilla. Olen matkannut bussilla läheltä kotiani Matinkylän metroasemalle Espooseen, ja sieltä sitten metrolla Helsinkiin.

Pyörillä kulkevana kulkuvälineenä linja-auto mahdollistaa melkeinpä rajattoman kulkemisen pääkaupunkiseudulla, oli sitten asfaltti- taikka hiekkatietä pyörien alla. Voisin matkata bussilla Kirkkonummelta Espoon Matinkylän kautta aina Helsingin Itäkeskukseen asti. Se tosin vaatisi pari bussin vaihtoa, joten siksi Matinkylässä nousen metron kyytiin. Siten pystyn tekemään näppärän suoran matkan Mielettömän valon toimitukseen Iiris-keskukseen.  

Uusimmat Valoa!-lehden jutut