Hyppää sisältöön

Minä riitän – ajatuksia ja vinkkejä itsemyötätunnosta 

Kirjoitukset, Kokemustarinoita, Media, Valoa! -lehti

Teksti: Janina Porkka
Kuva: Matti Koskinen

”Miksi mokasin tämänkin asian?” 

”Taas onnistuin vaikuttamaan tyhmältä siinä keskustelussa, mitähän musta oikein ajatellaan? Miks olin tommonen? ” 

Henkilö katsoo kuvausvaloa kohti ja hymyilee itselleen
Sisäistä hymyä.

Onko tutun kuuloista? Meillä kaikilla on ääni, jolla puhuttelemme itseämme mielessämme. Kun epäonnistumme jossain asiassa, miten suhtaudumme itseemme? Itsemyötätunto on myötätuntoista puhetta itselle myös silloin, kun kaikki ei mene putkeen. Itsemyötätuntoinen ihminen osaa puhua myös itselleen samalla tavalla kuin hyvälle ystävälle.  

Itsemyötätunto koostuu: 

  • Ystävällisestä suhtautumisesta itseen myös silloin, kun on vaikeaa. 
  • Jaetusta ihmisyydestä: Uskalletaan olla haavoittuvaisia ja epätäydellisiä ja tehdä virheitä. Ei jäädä murehtimaan asioita yksin. 
  • Tietoisesta läsnäolosta: Vaikean asian tullessa emme vähättele tai liioittele tilannetta, vaan menemme sitä kohti. 

Varsinkin töissä tai opinnoissa voi olla usein tilanteita, että ei voi epäonnistua tai on tehtävä enemmän. Vaatimukset kasvavat ja stressitasot nousevat. Jatkuva täydellisyyden tavoittelu voi kuitenkin lisätä masentuneisuutta ja ahdistusta. Kun ulkoapäin asetetut vaatimukset kovenevat, mitä käy itsetunnolle? Varsinkin jos vaatimuksen asettaa auktoriteetti tai ihminen, joka ei tunne sinua kunnolla (esimerkiksi opettaja tai pomo), voi myös itsemyötätunto välillä olla koetuksella. 

Olen itse ammattikorkeakouluopintojeni loppuvaiheessa huomannut, että myötätuntoinen suhtautuminen itseen helpottaisi elämää. Opinnäytetyötäni miettiessä ja tehdessä stressitasot ovat usein pilvissä. Joskus jopa pelkkä tietokoneen avaaminen ahdistaa, kun tietää, mikä siellä odottaa. Työlle asetetut vaatimukset ovat kovat ja ohjaavan opettajan kanssa käydyn keskustelun jälkeen ajatukset ovat välillä sekaisin. Välillä on myös ollut vaikeaa antaa työ muiden nähtäville, koska se on ollut todella keskeneräinen enkä ole ollut siihen itse tyytyväinen. Onneksi myös itsemyötätuntoa voi harjoitella tällaisia tilanteita varten. 

Psykoterapeutti Ville Merinen (Twitchissä Willfeel-nimellä tunnettu striimaaja) on antanut omalla TikTok-kanavallaan seuraavia vinkkejä itsemyötätunnon harjoitteluun: 

  • Ota negatiivisesta ajattelusta koppi. Ala huomioida tilanteita, joissa alkaa tulla mieleen negatiivisia ajatuksia. 
  • Nimeä oma ”negatiivinen puolesi”, esimerkiksi Angsti-Janina. Suhtaudu Angsti-Janinan huumorilla. Negapuolesta on nyt helppo saada kiinni. 
  • Ala treenata positiivista puhetta Angsti-Janinalle. Esimerkiksi: ”Olet saanut taas vietyä opparia eteenpäin, kaikki tulee menemään hyvin ohjauskeskustelussa, olet tehnyt parhaasi.” 

Kuulostaako helpolta? Voin ainakin itse myöntää, että työmaata on paljon, mutta haastan itseni harjoittelemaan itsemyötätuntoa. Otatko sinä haasteen vastaan? 

Lisätietoa:

HelsinkiMission Minä riitän – opas itsemyötätuntoon on julkaisu, jossa on tietoa, ajatuksia ja harjoituksia itsemyötätuntoon liittyen.

HelsinkiMissio järjestää myös Minä riitän -vertaistukiryhmiä 18-29-vuotiaille, jotka haluavat vahvistaa itsemyötätuntoa.

Psykoterapeutin vinkkejä itsemyötätuntoon(vinkit Terapeuttivillen TikTokista)

Piirroksen nainen veikeästi hymyilee.
Teksti: Janina Porkka

Lue lisää Valoa! -lehden juttuja