—
Teksti: Arttu Holm
Kuvat: Daniil Popov, Josephine Lindman
BARABBAS (1961)
Ohjaus: Richard Fleischer
Käsikirjoitus: Cristopher Fry
Kesto: 2h 12min
Ikäraja: K-12
Pääosissa: Anthony Quinn, Jack Balance, Ernest Borgnine, Silvana Mangano, Vittorio Gassman
(Tässä elokuva-arvostelussa en ota kirjoittajana kantaa kristinuskoon tai mitä mieltä siitä itse henkilökohtaisesti olen tai muutenkaan avaa omaa maailmankatsomustani, vaan arvioin Barabbaksen fiktiivisenä elokuvateoksena, niin kuin minkä tahansa muunkin elokuvan mistä aiheesta tahansa. Pahoittelen arvion joitakin juonenpaljastuksia.)
Elokuva kertoo Barabbaksesta, miehestä, joka jossain ajanlaskun alun ensimmäisillä vuosikymmenillä sai elämän, vaikka roikkui jo ristillä. Vierellään puuseppä Jeesus Nasaretilainen, profeetta ja juutalaisten kuningas, joka kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Ja joka nousi kolmantena päivänä kuolleista sekä astui ylös taivaisiin. Siis tuttu tarina Jeesuksen viimeisistä hetkistä ja hieman sen jälkeen.
Barabbas-elokuva ei kuitenkaan ole tarina Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta tai Barabbaksen roolista siinä, vaan se kertoo fiktiivisen tarinan elämän saaneesta pahantekijä Barabbaksesta ja hänen vaiheistaan ristiinnaulitsemisen jälkeen, veikkaukselta noin 25 vuoden ajalta.
Elokuva alkaa, kun Jeesus on määrätty kuolemaan ja Pontius Pilatus on antanut käskyn vapauttaa Barabbas. Barabbas on jo pidemmän aikaa virunut tyrmän pimeydessä, odottaen omaa tuomiotaan, kun roomalaissotilaat potkivat hänet ylös ja ulos vankilasta. Barabbas astuu valoon ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan. Ensimmäinen auringonsäde sokaisee hänet. Valo/pimeys -teemoihin ja sokaistumiseen sekä niiden symboliikkaan palataan vielä useammankin kerran elokuvan edetessä.
Vapauduttuaan Barabbas enimmäkseen ”lokkeilee”, eikä juuri tiedä mitä vapaana miehenä tekisi ja päätyy hakemaan elämän täytettä viinistä, seksistä ja kaduilla tuhannen päissään perseilystä. Jatkossa hän käy läpi muun muassa rakkautensa menetyksen, ryövärin elämän, vankeuden, pakkotyön ja pelastuu kuolemalta toisen kerran elämässään. Eli Barabbas etsii itseään ja paikkaansa elämässä, joka on kovaa, likaista ja todella veristä sekä valossa että pimeydessä. Lopulta Barabbas onnistuu kuin onnistuukin löytämään elämälleen tarkoituksen vaiherikkaiden hetkien jälkeen ja lopulta kuollessaan antautuu hänet ajoittain sokaisevalle valon ja pimeyden tanssille.
Elikkäs:
Elokuva on teknisesti todella upea ja näyttää hyvältä katsottaessa. Kävi nopeasti selväksi, että tässä on rahaa kiinni. Barabbas on elokuvana varmasti suunniteltukin tietoisesti raa’aksi ja karuksi. Onhan Barabbas sellainen hahmo, ettei hänestä varmasti kannattaisikaan tehdä mitään silottelutavaraa. Toisaalta elokuva ei kuitenkaan jatkuvasti mässäile väkivallalla ja kärsimyksellä, vaan tuo niitä jouhevasti esille aina kun tarpeellista (kuitenkin semi-usein).
Barabbas on hahmona karski, kyyninen, masentunut, väsynyt, vihainen ja paikoin raakalaismainen mies, joka elää päivä kerrallaan ilman unelmia tai päämääriä. Hän kokee kuitenkin ajoittain erinäisiä onnen ja toivon pilkahduksia, jotka kuitenkin pian vedetään vessasta alas ja korvataan uudella kärsimyksellä. Hän tottuu tähän ja kyynistyy alati enemmän elokuvan edetessä, kunnes löytää jonkinlaisen toivon ja voi ehkä pian viimein kuolla?
Anthony Quinn on loistava kyynisenä ja rääkättynä Barabbaksena ja esimerkiksi Jack Balance raakalaismaisena ja umpisadistisena mestarigladiaattori Torvaldina, eräänlaisena elokuvan pääpahiksena.
Usko ja uskonto ovat teemoja, joita elokuva käsittelee jatkuvasti erilaisilla viitauksilla kuten Barabbaksen sokaistumisina valoon ja pimeyteen sekä niissä elämiseen. Viittauksia on paljon, niin suoraan kuin symbolisellakin tasolla. Myös vainot, joita tuon aikakauden kristityt ynnä muut pienet uskonnot sekä niiden harjoittajat kohtasivat jatkuvasti, on nostettu esille. Valtaa pitävät roomalaiset esitetään lähtökohtaisesti ahneina, narsistisina orjuuttajina ja heidän tuon ajan uskoaan väheksytään ja näytetään ikään kuin heidän itse oikeuttamanaan tekosyynä jatkuvalle ihmisten alistamiselle, ryöstölle ja tappamiselle.
Barabbaksen taistelua tätä kaikkea mielettömyyttä vastaan paikoin verisestikin ei kuitenkaan esitetä oikeutettuna: myös Barabbas saa kuulla aika ajoin kunniansa esimerkiksi elokuvan kristityiltä henkilöiltä. Barabbas haluaa loppupeleissä olla sekä elää rauhassa ja tehdä toisinaan hyvää muille eläville. Mutta koska hänen luontonsa ja elämänsä on usein ollut mitä on, ei Barabbas kykene saavuttamaan päämääriään niin sanotusti ”hyvän maun mukaisesti”. Tämä toimii käsikirjoituksellisena ratkaisuna oikein hyvin.
Elokuvassa on positiivista ajan kuvauksen (esimerkiksi puvustus, lavastus ja äänimaisema), näyttelijäsuoritusten sekä elokuvauksen lisäksi esimerkiksi se, että vaikka elokuva sijoittuukin kristilliseen kertomukseen ja pääosassa on Barabbas, ei siinä juurikaan ole tuotu esille yliluonnollisia näkymiä. Lukuun ottamatta alun auringonpimennystä, kun Jeesus nostetaan ristille. Kaikki on lopulta hyvin pitkälle katsojan itsensä päätettävissä, oliko elokuvan tarina todella yliluonnollinen vai olisivatko elokuvassa olleet ihmiset voineet lavastaa tapahtumat jumalallisiksi?
Moitittavaa elokuvassa on ehkä se, yhtäkään uskontoa erikseen mollaamatta, että roomalaiset hallitsijat olivat juurikin hyvin v-mäistä porukkaa ja siten hieman yksiulotteisia. He ovat joko murhaajia tai elämässään turvattuja rikkaita välinpitämättömiä paskiaisia, joille alamaiset eivät lähtökohtaisesti merkitse juuri mitään. Toisaalta asia luultavasti kuvataan juuri näin, koska elokuvan näkökulma on pienten ja alistettujen ihmisten, tuon ajan roomalaisen imperiumin alla. Myös naishahmot kuvataan vähän joko/tai-tyylillä pyhimyksistä porttoihin, statisteina mieshahmojen rinnalla. Toki jälleen täytyy muistaa, että koska tämä on kristillinen tarina, eivät naiset siinäkään olleet kuin suurimmilta osin statisteja, tarinan synnyn aikojen yhteiskunnassa. Myös elokuvan julkaisuvuosi 1961 voi antaa osviittaa sukupuolirooleihin?
Joka tapauksessa Barabbas on oikein hyvä uskonnollinen elokuvaeepos uskosta, kadotuksesta, vihasta ja kuolemasta sekä Barabbaksesta itsestään. On myös hyvin todennäköistä, että katson elokuvan vielä jonain päivänä uudestaan. Elokuva ansaitsee neljä tähteä jo pelkästään näyttelijöidensä kuin visuaalisuutensakin ansiosta.
Kiitos ja kumarrus + UGH!
Arvio: ****/*****
