—
Teksti: Niina Vasara
Olen kasvanut seuraamaan luonnon eläinten ja erityisesti lintujen elämää lähipiirini esimerkistä. Muutoin melko tyynenä pysyttelevä mummoni paukutti vihaisena ikkunaa aina, kun huomasi oravan lintulaudalla. Lintulaudan varteen oli viritetty nurin päin käännetty ämpäri, jonka tarkoitus oli estää nokkelaa kiipeilijää pääsemästä ylös asti. Se ei kuitenkaan estänyt kaikkein sinnikkäimpiä tapauksia, joten pikkulintujen ruokintapisteen suojelusta tuli minullekin tärkeä tehtävä, ja yhytin mummon heti paikalle, jos näin herkkuja himoavan oravan pyrkimässä sinne. Kesämökillä taas opin, kuinka sama heiluvahäntäinen västäräkki – ja mitä todennäköisimmin myöhemmin sen jälkipolvi – rakensivat pesänsä aina samaan kohtaan mökin kuistin sisäkattoa. Ne olivat todenneet paikan riittävän turvalliseksi, koska emme häirinneet niitä sen kummemmin, vaan tyydyimme seuraamaan niiden elämää kohteliaasti etäältä. Samassa pihassa ja sen metsäisessä ympäristössä olivat isän rakentamat ja aina kevättalvisin huoltamat linnunpöntöt, joissa pesivät ainakin tiaiset ja kirjosiepot. Muita saman mökkimaiseman taustalla kuuluvia ääniä olivat kesäpäivisin sirrittävä järripeippo, järven takana soidinhuutojaan kiljuva kurki ja loppukesän iltahämärässä metsässä kukkuva käki.
Joidenkin lintujen äänet ovat mieleenpainuvampia ja helpommin tunnistettavia kuin toisten. Jokainen yhdistää varmasti peipon riemukkaan laulunsäkeen kesän tuloon, vaikka itse lajia ei tunnistaisikaan. Jos äänten ja nimien yhdistämisessä haluaa kehittyä, lintukirjallisuus, Youtube ja internet ylipäätään ovat täynnä apua. Lintuyhdistysten ja harrastajien järjestö Birdlife Suomen nettisivuilla on jo vuodesta 2017 käynnissä ollut haaste, jossa tavoitteena on oppia tuntemaan sata lintulajia esimerkiksi juuri äänen perusteella. Oma hupinsa on lukea lintukirjojen lajiäänilitteraatioita ääneen. Suomen Luonto otti tästä takavuosina ilon irti, ja julkaisi Youtubessa lintukaraoke-sarjan. Tiesitkö esimerkiksi, että mustarastas laulaa ”fhjuui-fhiljoo firiliiu fhjoo”?
Lintuja voi tarkkailla ilman kalliita välineitäkin, ja uusia lajeja voi koettaa tunnistaa vaikka Google Lensin avulla, kunhan muistaa erityisesti pesimäaikana olla menemättä liian lähelle lintuja. Apua voi kuitenkin olla kiikareista, lintukirjoista tai lintuyhdistysten ja kansalaisopistojen järjestämistä kursseista. Aina ei lintubongausta tehdäkseen tarvitse edes varsinaisesti lähteä ulos luontoon. Viimeksi tulin kaivaneeksi omat kiikarini kotelosta, kun kesken päivällisen jokin suurehko petolintu lennähti istumaan pihakoivuun nauttimaan omaa saalistaan. Syöminen jäi minulta sikseen, kun yritin säätää kiikarien linssejä tähystelläkseni siivekästä tarkemmin. Hetken googleteltuani päädyin koon ja värityksen perusteella varpushaukkaan, joka ei tarkemmin ajatellen taida olla kovin ihmeellinen näky rottaongelmista kärsivissä kaupunkilähiöissä.
On mukavaa tuntea omassa kotiympäristössä elävät lajit. Kun alkaa tunnistaa eri lajien ääniä ja ulkoisia piirteitä, tulee huomanneeksi, kuinka paljon elävää elämää ympärillä oikeastaan onkaan. Linnut ja niiden puuhien seurailu voivat tuottaa valtavasti iloa. Väitän, että ihminen ei voi olla kauhean pahalla tuulella keväisessä linnunlaulua täynnä olevassa metsässä, tai ainakin arkipäiväiset murheet unohtuvat hetkeksi. Jotkut linnut tulevat kaupungissakin tutuksi ilman erityisempää vaivannäköä: keväisin ja kesäisin on mahtavaa pitää ikkunaa auki ja kuunnella mustarastaan kaunista laulua. Sepelkyyhkyn hauska äänekäs pulputus saattaa yllättää matkalla lähikaupasta kotiin, ja jokainen on huomannut pensaikoissa pirteästi sirkuttelevat varpuset, jotka syöksyvät heti paikalle, jos maahan putoaa murunen syötävää.
Ihmeellistä kyllä, vaikka esimerkiksi juuri varpusia tuntuu sulan maan aikaan olevan joka puolella, on niidenkin kanta jopa puolittunut kolmenkymmenen vuoden aikana. Kyseessä on sama lajikato, joka on Birdlife Suomen, Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä tekemän selvityksen mukaan aiheuttanut sen, että jopa puolet Suomen pesimälinnuista on uhanalaisia. Maassamme tehdään lintujen hyväksi onneksi jo nyt toimia, ja käynnissä on useita eri hankkeita. Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön perustaman Helmi-ohjelman tavoitteena on esimerkiksi kunnostaa ja suojella lintujen pesimäalueina toimivia vanhoja metsiä ja soita. Osana Helmi-ohjelmaa maanomistaja voi saada korvausta perustamalla niin sanotun yksityisen luonnonsuojelualueen. Lintujen ruokintapisteet omassa pihassa ovat hyödyllisiä ja auttavat lintuja talvehtimaan, mutta elinympäristöjen köyhtyessä on tärkeää tarjota niille enemmän pesimispaikkoja. Olisi aika hieno ajatus perustaa takapihalleen lintujen ruokkimispisteen lisäksi kokonainen lintujensuojelualue!
Uusimmat artikkelit
